keskiviikko 23. elokuuta 2017

Halpa suolainen piirakka eli kyykkypiirakka

 
halpa edullinen

 
reseptit leivonta

 

Kaikkihan tietää kyykkyviinin, sen halvan sieltä alahyllyltä? Tätä samaa ajatusta käytin tämän piirakan nimeämisessä, koska raaka-aineena on valkoiset pavut tomaattikastikkeessa. Purkki, toki merkistä riippuen, ei paljoa maksa! Kyykkypiirakka, olkaa hyvät!

 

Pavut aiheuttaa monissa inhoreaktiota, mutta lupaan että tällä ohjeella saat erinomaisen suolaisen piirakan vaikkapa kahvipöytään tai illan istujaisiin EDULLISESTI! Itse tykkään maustaa reilusti ja  riippuen käytetyistä yrteistä, esimerkiksi oregano tai basilika, saadaan pizzamaista makua. Pizzamaisuus houkuttaa myös pienempiäkin syöjiä maistamaan piirakkaa.


Kyykkypiirakka

Pohja:
150 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita
1 rkl vettä


Täyte:
1 sipuli 
2 valkosipulinkynttä
1 purkki papuja tomaattikastikkeessa
1 rkl tomaattipyreetä
1-2 rkl worchester kastiketta
1-2 tl paprikajauhetta
0,5-1 tl chilijauhetta
1-2 tl oreganoa (kuivattu)
suolaa 
pippuria

2 dl turkkilaista jogurttia
2 kananmunaa
1 dl cheddar juustoraastetta

pinnalle koristeena paprikaviipaleita tai kirsikkatomaatin puolikkaita


Pohjan valmistus:
Voitele vuoka. Nypi pehmennyt voi, vehnäjauho ja kaurahiutaleet sekaisin kulhossa. Lisää vesi. Vaivaa taikina palloksi ja painele jauhotetuin sormin vuokaan. Laita vuoka pakastimeen odottamaan ja uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kunnes uuni on lämmin, esipaista noin 10 minuuttia.

Täytteen valmistus:
Sillä aikaa kun uuni lämpenee pohjan esipaistoa varten,  pilko sipulit ja kuullota paistinpannulla. Kaada pannulle sipulien sekaan pavut kastikkeineen sekä lisää pyree ja mausteet.
Sekoita kulhossa jogurtti ja munat.

Ota esipaistettu pohja uunista ja kaada paputäyte pohjalle. Kaada päälle jogurtti-munaseos ja ripottele pintaan cheddarjuustoraastetta. Lisää koristeet pinnalle. Paista uunin alatasolla noin 20 minuuttia.

edullinen papupiirakka reseptit



4 kommenttia:

  1. Nam kun kuulostaa ja näyttää hyvältä tuo piirakka!! Kokeiltava on,jos vaikka viikonloppuna tekisi...Tuo pitsamaisuus uppoaa teiniperheessä aina:)♥ Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvää, kantsii kokeilla! Kivaa loppu viikkoa :)

      Poista
  2. Vaikuttapaas simppeliltä ja näyttää superherkulliselta! Kivaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! KIva kun jätit kommentin , mukavaa viikonloppua :)

      Poista

Katso myös nämä