maanantai 31. heinäkuuta 2017

Thassos, pala aitoa Kreikkaa

Thassos
Kreikka

Niin sitä viikko vierähti Kreikassa Thassoksen saarella auringosta nauttien, onneksi loma jatkuu vielä.
Itselläni oli kolmas kerta Kreikassa, aiemmin olen käynyt Ateenassa reilu kymmenen vuotta sitten sekä viisi-kuusi vuotta sitten Kreetan saarella pienessä Georgioupolin kylässä lähellä Haniaa. Nyt olimme Kreikan pohjoisimmalla saarella Thassoksella sen suurimman kylässä Limenasissa, jota kutsutaan Thassokseksi.

kreikka


Thassos



kissa


Se mihin jo ensi kerralla Kreikassa ihastuin oli ruoka, niin se ei pettänyt tälläkään kertaa. Yksi pettymys ravintoloiden suhteen tuli mutta muuten oli erinomaisen maukasta ja edullista ruokaa saatavilla. Muutaman kerran päivällä söimme perinteiset pita gyrokset ja illalla sitten laajemmin listalta tuttuja sekä meille uusia ruokia. 

Kaksi ravintolaa nousi ylitse muiden, Tavernaki ja Twins. Palvelu oli näissä moitteetonta sekä tietenkin hinta-laatu suhde kohtasi. Kahden hengen illallinen tzatzikilla, kreikkalaisella salaatilla sekä jollain kolmannella vaihtelevalla alkupalalla ja kahdella pääruoalla puolen litran talon viineineen oli edellä mainituissa ravintoloissa noin 35 euroa kokonaisuudessaan. Eli ei todellakaan pahan hintaista. Hintatasoon vaikuttaa juttujen mukaan se että kohde on paikallisten suosiossa.

Kreikka

Thassos


Tavernaki
sunset

Rannat Thassoksen kylässä oli ihan ok, ei aivan täynnä eikä mitään ihan valkoista hiekkaa mutta superkirkasta vettä siellä on. Aurinkotuolit olivat ilmaisia kunhan jotain kahvilasta tilasi. Monessa muussakin tilanteessa saarella oli kivaa kun ei ollut joka paikassa rahastamisen makua. Kivoin rantapaikka oli meille Karnagio bar, sinne oli pientä valkoista kiveä tuotu rantaan ja muutenkin paikka oli todella viihtyisä sekä rauhallinen. Taustalla soi rento musiikki, niin mikäs siinä oli nauttia päivästä välillä meressä vilvoitellen.

Karnagio Bar

Karnagio bar


rannalla

Itse saari on varsin pieni ja usein suositellaankin auton vuokrausta mutta itse emme kokeilleet tätä vaihtoehtoa. Reippaana otimme yhtenä päivänä polkupyörät alle läheisestä vuokraamosta. Pyörät eivät olleet ihan viimeistä huutoa ja juuri huollettuja, mikä aiheutti hieman tuskaa reitillä joka osoittautui lopulta vääräksi myös (lue: hillitön vuoristoinen ylämäki). Joten suosittelen hyvä kuntoisia pyöriä ja hyvää kuntoa (jos kartturi ohjaa väärälle reitille), mikäli saarella haluaa pyöräillä enemmän.  

Kreikka


oliivipuu

Omatoimisesti teimme päiväreissun toiseen kylään bussilla, Limenariaan, pienempi kylä saaren lounaisosassa. Bussimatkalla näimme komeita maisemia, joten ei turha reissu ollut toisaalle vaikka itse Limenaria ei tarjonnut muuten uutta. Muutoin lomamme koostui pitkälti rannalla makoilusta ja syömisesti, eli perin rentouttavaa. Päivät kuluivat silti luvattoman nopeasti vaikka aktiviteettia sen suuremmin ei ollutkaan. 


Thassos


Tekemistä olisi voinut myös järjestään veneilyn merkeissä merelle, jossa olisi päässyt katsomaan toisia rantoja sekä olisi ollut mahdollisuus snorkkailla myös. Snorkkailut jäi muille turisteille. Sikäli sääli kun näkyvyys oli todella hyvä, mitä uimapatjan päältä tarkkaili merisiilejä pohjasta. Epäilen suuresti että muuten ihmeellisempää nähtävää ei olisi ollut kuten koralleja ja värikkäitä kaloja. Mene ja tiedä, omat snorklaus ja sukelluskokeilut on ainoastaan isommilta meriltä. 

sunset



Matka oli tällä kertaa valmismatka Tjäreborgin kautta. Lennot oli mukavasti ajallaan ja lentoaikakin ainoastaan kolme tuntia aurinkoon. Saarella ei ole lentokenttää, niin siirtyminen kentältä kohteeseen vaati lauttamatkan joka kesti noin 40 minuuttia.

Hotelli ei ihan natsannut meille, tai ihmetystä aiheutti luokitus kolmeen tähteen. Tästä tulemme antamaan palautetta matkanjärjestäjälle, kun puutteita oli ihan jo englannin kielen osaamisen kanssa omistajilla. Kyseessä oli perheomisteinen "hotelli" josta ei oikein ottanut selvää kuka oli töissä siellä ja kuka ei. Perheen ja kenties tuttavien lapset riekkuivat yömyöhään parvekkeemme alla, joka myös aiheutti ärsytystä. Toisaalta kivaa oli sijainti aivan asutuksen keskellä eikä missään hotellikadulla mutta yleensä pienemmistä hotelleista on jäänyt hyvät muistot niin tällä kertaa ei.

Summa summarum, suosittelen paikkaa sellaisille kuka haluaa aidompaa lomakokemusta eikä isoja hotelleja all-inclusive meiningillä. Kreikkalainen ruoka ja aurinkoinen keli on aina tosi jees!


aurinko

4 kommenttia:

  1. Hei! Mikä hotelli teillä oli? olemme ensi viikolla lähdössä myös Tjäreborgin reissulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, meillä oli Villa Krista. Toivottavasti teillä on joku muu, ainakin lähellä ollut Pegasus vaikutti kivalta :)

      Poista
    2. Hienoa kuulla, meillä ystävän kanssa reissu varattuna juurikin Pegasukseen :)
      Oliko pyörän vuokraus minkä hintaista? Kumpikaan meistä ei ole innostunut autosta tai prätkästä/moposta, mutta polkupyörä kuulostaa mukavalta vaihtoehdolta liikkua.

      Poista
    3. Moikka,
      pyörän vuokra oli huimat 5 €/päivä per pyörä. Tosin se pulju mistä vuokrasimme (lähimmän kaupan vieressä, lähellä myös tuota pegasusta) ei kovin hyvää huolta pyöristä pitänyt, minulla ei kunnolla toimineet jarrut ja miehellä ketjut hyppi pois... Voisin sanoa että se olipa reissu pyörien kanssa :D Kannattaa siis tsekata tarkkaan pyörän kunto, itse emme viitsineet enää siinä vaiheessa kääntyä takaisin, mutta toki sanoimme kun pyörät palautimme. En tiedä oliko sillä mitään merkitystä. Kivaa Kreikan matkaa sinulle :)

      Poista

Katso myös nämä