maanantai 17. heinäkuuta 2017

Kesän kiireitä


juhannusruusu


Ahvenanmaa

Vauhtia on juhannuksesta riittänyt, tuntuu että siitä on jo ikuisuus.  Heinäkuu jo yli puolen välin, lomaa koulusta on onneksi vielä pari kuukautta jäljellä.

Ahvenanmaa oli kaunis, saaristo on vaan erilainen kuin manner-Suomi. Omavaraisuus näkyy tuotteissa ja varsinkin meidän majapaikan aamiaisella. Lähellä tuotettuja elintarvikkeita ja ehkä maailman parasta luomupuuroa! Omistajapariskunta oli ihastuttava, heidän iso unelmaprojektinsa on nykyään suosittu majoituspaikka keväästä syksyyn. Pääsimme juhannuspäivänä pihasaunaan saunomaankin, ihanaa palvelua, eihän tuollaista saa kaikkialla.
Niin hyvä breikki ennen muuttoa, vaikkakin kotimatka oli pitkä. Ensiksi viisi tuntia lautalla Turkuun ja Turusta neljän tunnin ajomatka kotiin.

Sitten olikin muuttoviikko, alkuviikko pakkaamista ja vanhan asunnon siivousta sitä mukaa. Keskiviikko oli virallinen muuttopäivä, uusi sohva ensimmäisenä sisään. Ihana uusi ja iso sohva. Loppuviikko menikin järjestellessä ja lauantaina olikin jo suurin osa paikallaan miehen ansioista. Muutama hankinta, kuten vuodesohva ja työpöytä olivat vielä hankkimatta...

Istun nyt työ/vierashuoneessa uuden työpöydän ääressä, viime viikon Ikea reissun jälkeen. Täytyy sanoa että Ikea laatuun ja ulkonäköön olen enemmän kuin tyytyväinen tällä kertaa. Pääasiassa kalusteet ovat muualta hankittu, joten kiva lisä saada kerralla uusia juttuja. Kaiken lisäksi retki Vantaalle meni hyvin, hyvin yhteistuumin saatiin tavarat valittua ja kotona kasauskin onnistui ilman hermojen menetystä. Parisuhdetta jälleen testattu ja edellä mainituin tuloksin vaikuttaa hyvältä.

Jatkan hetken ikkunasta ulos tuijottamista, uusi maisema missä kirjoittaa luo uusia ajatuksia. Hetken hiljentyminen tässä, jotta oikeasti ymmärtää elinympäristön muuttuneen, positiiviseen suuntaan ainoastaan. Näyttää nyt siltä että pilvinen päivä toistaiseksi tulossa, mutta muuten varmasti kiva sillä lähden Mikkelin asuntomessuille katsomaan uusimmat asumisen trendejä!
Toivottavasti sieltä jotain vinkkiä saa mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Katso myös nämä