Tuuliviiri

Ihminen voi olla tuuliviiri. Blogia perustaessa minulla tuntui olevan paljon sanottavaa, nyt taas ei mitään. Lomamoodiin kun pääsee niin pää tyhjenee kaikesta, mutta eikös se ole hyvä juttu? Se että ei ole koskaan mitään sanottavaa niin ei ole hyvä juttu. 

Alussa puhuin kavereilleni että perustan blogin jota en aio pitää salassa vaan haluan jakaa tämän kaikille. Noh tilanne nyt on se että muutama "julkinen" blogipostaus on mutta eipä kukaan tiedä mistä blogin löytää. Pitäisi siis itse jakaa tietysti somessa tämän osoitetta, googlettamalla ei löydy. Syy siihen on juuri se, tuntuu että ei olekkaan mitään sanottavaa, ketä kiinnostaa kun ei ole yhtä genreä tai kohderyhmää jolle tekstinsä kohdentaa vaan jaarittelen kaikkea joutavan päivästä juttua. En ole tyytyväinen blogin ulkonäköön, kuvat pitäisi olla hienompia ja ehkä tämä vaatisi rajausta aiheista.

Pika-analysointi: se on minun elämäni, ei ole suuntaa tai sellaista vahvaa paloa mitä haluaisi tehdä. Aina innostuu jostain mutta mihinkään ei saa lopulta kiintopistettä. Jos jostain olen toisille kateellinen, niin niille kenellä on intohimo johonkin ja ovat sairaan hyviä jossain. En väitä etten olisi nyt tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, moni asia on hyvin, mutta kyllästyttää oma haahuilu.

Toisaalta haahuilu on ihan jees, mutta siitäkin näköjään saa stressin. Perustyytymättömyys nyt vaivaa kun ei muuta valitettavaa ole. Nyt otan härkää sarvista tämän blogin suhteen ja laitan linkkiä jakoon.