Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. tammikuuta 2018

Olenko talviunilla?


Se siitä yli-innokkaasta bloggaajasta elokuussa, josta kirjoitin aiemmin. Nyt päivät ja ajatukset täyttävät muut jutut, kuten opinnäytetyön aloittaminen ja töiden haku. Tuntuu, että ei jaksa "turhia" kirjoitella, kun energiaa menee näihin oikeisiin juttuihin... sillä eihän bloggaaminen mitään oikeaa tekemistä ole!


No, lopetetaan sarkastinen huumori heti alkuunsa. Tosiaan, opinnäytetyö aihe on valittu ja suunnitelmakin palautettu ohjaavalle opettajalle ja opponoijalle. Aiheena on vastuullinen sijoittaminen. Minulle ainakin aihe on mielenkiintoinen ja  vastuullisuus on ajankohtainen asia. Nimenomaan monesta näkökulmasta katsottuna, vastuullisuus on tärkeää ja arvoketjussa työelämässä sen  on oltava korkealla. Nyt kun olen enemmän tutustunut vastuullisuuteen, huomaan kokoajan kiinnittävän huomioni enemmän työnantaja mielikuvaan samalla, kun katselen mahdollisia työpaikkoja joihin hakea. 

Näen olevan työnantajalle sijoitus, miten minä kerron vahvuuksistani työnhaussa että yrityksen kannattaisi minuun sijoittaa ja toisinpäin kuinka mahdollinen tuleva työnantaja viestii ja raportoi asioistaan, jotta minä palan halusta hakea työpaikkaa  ja antaa panostani sekä aikaani rahaa vastaan. 

Kuinka työnantaja myy itsensä minulle vai pitääkö vain työnhakijan olla hyvä myyjä omista taidoistani? Työelämä on  tällä hetkellä monella alalla murroksessa, niin eikö se vaadi kaikilta jatkuvaa oppimista ja kehitystä?

Näitä asioita on pohtiessani, huomaan kuinka oikean ratkaisun olen tehnyt että olen opiskelemaan hakenut. Ammatillinen koulutus taustalla on asettanut tiettyjä haasteita opiskeluissa ja juuri tämä kokoajan kiihtyvän oloinen muutos, kyseenalaistaa se että millä eväillä olen menossa kohti uutta. Onko uusi tietoni jo vanhaa? Haluan olla kehityksessä mukana, en jäljessä!

Moni on kuullut varmaan kuullut sanonnan: Mikään ei muutu,  jos mitään ei muuta. Aika hyvin sanottu, kuka ikinä näin onkaan tokaisemaan mennyt. Joku minussakin muuttunut, olen saanut aivan erilaista perspektiiviä käytännön asioihin koulussa.

Olen myös alkanut viime aikoina harkitsemaan jopa jatko-opintoja jotka eivät vielä toissa talvena käyneet pienessä mielessäkään! Ihan vaan siksi, koska uuden oppiminen on kivaa. Toki tarkoitus on nyt päästävä kunnolla työelämään takaisin, koska kaipaan myös sen rutiineja ja (uusia) haasteita. En ole katunut päivääkään sitä, että lähdin päiväopiskelu puolelle, sillä se oli juuri se hyppy pois töistä jota tarvitsin. 

Tämä teksti lienee sitä kuuluisaa tajunnanvirtaa. Vastaus siis otsikon kysymykseen, en ole talviunilla enkä horroksessa, bloggaamisesta ehkä.  Alan  nyt vaan havahtumaan siihen, että opintoni alkavat olla loppusuoralla ja todellakin uudet kujeet edessä päin! Aurinkokin näyttäytyy tänään, todella pitkästä aikaa!  Erinomaista alkavaa vuotta juuri sinulle!

Ps. Julkaisin viime vuonna näköjään 41 postausta. Tavoitteita ei ollut, joten täytyy olla tyytyväinen. Mielessä on kyllä ollut hieman kirkastaa ajatusta siitä, mistä aihealueista haluaisin kirjoitella ja muutenkin tätä(kin) olisi kiva kehittää mutta kaikki aikanaan :)



torstai 19. lokakuuta 2017

Tämä on yhden aikakauden loppu



Mikään ei ole tällä hetkellä yhtä varmaa kuin jatkuva muutos. 

Muutoksen tuulet puhaltaa nyt ihan konkreettisesti. Vaikea edes pukea sanoiksi, tuijotan nyt ruutua enkä oikein osaa kirjoittaa mitään. Mutta silti haluan sanoa ääneen, irtisanouduin tänään. Ei vaan ollut enää mitään annettavaa. 10 vuotta samassa duunissa on pitkä aika, nyt on aika kääntää uusi sivu! Opiskelut ja keikkailu jatkuu, aikanaan selviää mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Jännää :)

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Kohta Unelmaduunissa?

 
työ opiskelu

 

Kulunut viikonloppu on mennyt, sanoisinko monipuolisesti. Illallista hyvässä seurassa, siitä toipumista, laiskottelua, pizzaa, leipomista, säilöntäpuuhia, koiranpentuja, lapsia. Hyvä lopetus kesälle!

 

illallinen dinner
The Kitchen

 
koiranpentu
"Olen söpö, ota minut"





Se oli viimeinen viikonloppu ennen kolmannen lukuvuoden aloitusta. Opintovapaa on taputeltu ja opintoraha hakemus on Kelalle vireillä. Ensimmäiset kaksi opiskelu vuotta olen saanut aikuiskoulutustukea, joka oli aika kannustin hakea opiskelemaan. Eli vahva suositus, jos epäröit opiskelijabudjetilla elämistä ja jos sinulla mahdollisuus aikuiskoulutustukeen, niin hae. Toki siihen tuli juuri heikennyksiä kestossa ja määrässä, mutta niin heikkenivät muutkin tuet opiskelijoilta. Tämä tietenkin sai hieman minun vereni kiehumaan, kun etuudet heikkenevät mutta samassa ajassa pitäisi valmistua. Tietysti siitä tulee paine valmistua ajallaan, eikä turhaan roikuta missään koulun kirjoilla ja saisimme uutta työvoimaa nopeammin josta olisi hyötyä yhteiskunnalle. No se siitä, palataan otsikkoon.

Lainasin kirjastosta kirjan Unelmahommissa. Kirja kertoo kahdesta naisesta, jotka ovat työllistäneet itsensä juuri niissä asioissa, joista tykkäävät. Kummallakin kirjoittajalla on myös blogit, itselleni tosin aika tuntemattomat. Klikkaa tästä Lähiömutsin ja tästä Salamatkustajan-blogiin. Kirja ei ole vielä puolessa välissäkään, mutta on jo nyt toiminut hurjana innostuksen lähteenä omaan ajatusmaailmaan ja mahdollisuuksiin, mitä en ole tiedostanutkaan. Kun mietin mitä haluan tehdä tulevaisuudessa, niin olen tiennyt jo pitkään, että haluan jatkossa päättää enemmän töistäni. En koe, että minulla olisi oltava vaan yksi duuni, mutta toki jos se olisi riittävän monipuolinen niin miksi ei. Työmaailma on muuttunut, se on fakta. Mikään ei ole varmaa tänä päivänä, vaikka kuinka olisi vakituinen työpaikka. Minusta se on omalla tavalla hyvä juttukin, että joutuu tekemään töitä sen eteen, että on töitä jatkossakin. Itse peräänkuulutan innovatiivisempaa yrittämistä kaikkialla, jos haluaa olla kehityksen rattaissa mukana. Rohkeutta ei varmaan voi olla liikaa ja sitä toivon itsellekkin lisää.

Nyt alkaa viimeisin opiskeluvuoteni, käytännössä. Minulla on mahdollisuus valmistua vuoden päästä, hieman ennen aikojaan. Se vaatii työtä, suunnittelua ja päämäärätietoisuutta. Päätöstä hyvissä ajoin opinnäytetyön aiheesta. Päätän, että tämä on vuoteni, jos lukuvuosi lasketaan vuodeksi. Tiedän, että voin vielä opiskella lisää jotain, jos niin haluan. Ei oppiminen tähän lopu. Nyt kohti unelmaduunia, joka horisontissa siintää. Se ei tule ilmaiseksi, ei odottamalla vaan omalla aktiivisuudella. 

Erinomaista tulevaa viikkoa! 

Ps. Alkuviikon tavoitteeni on uudistaa kukkapenkki, on sitä jo tovi suunniteltu. Mikä pikkujuttu sinulla on vielä suunnitteluvaiheessa, olisiko jo aika saattaa se loppuun?

säilöntä
Kokeileva kokki, suolakurkkuja ensimmäistä kertaa
 

Katso myös nämä