Kiitä. Kehu. Kannusta.

 

Kolme pientä sanaa. Kolme kaunista sanaa otsikossa. Mitä kiitos, kiittäminen tarkoittaa? Kehutko itseäsi ja toisia, riittävästi? Kannustatko aina tarpeen tullen, vai jopa ilman tarvetta?

 

Kulunut viikko on ollut itselläni hieman mollivoittoinen, tai tässäkin asiassa vähättelemättä, todella mollivoittoinen. Edellä oleva lause pistää miettimään, että miksi en taaskaan voi olla vähättelemättä. Jos mieli on maassa, niin miksi sitäkään ei voi reilusti sanoa. Hassua? Nuo otsikon kolme sanaa tuli mieleen tänään, jostain mielen sopukoista, josta haluan kirjoittaa.

 

Kiitä. Itseäsi tai ympärillä oleviasi. Voiko olla liian kiitollinen? Minä en ainakaan, en edes ymmärrä olla. En ymmärrä mitä olen saavuttanut tai mitä olen elämääni saanut. Kiitos tai kiitollisuus tuntuu olevan turhake, sanahelinää. Kiitos ja nöyryys kulkevat käsikädessä. Onko nöyryyttä ilman kiitosta?Aina on hetkiä, että ei huomaa omaa onneaan eikä muista olla kiitollinen. Kiitä ystäviäsi, että he ovat siinä. Kiitä läheisiäsi, ilman heitä et olisi täällä.

 

Kehu. Kuinka paljon helpompi on kehua muita, kuin itseään? Tassu pystyyn, kuka on samaa mieltä. Kehullakin on kääntöpuolensa. Kehu on mielestäni kateuden vastakohta. Kumpaan kastiin sinä kuulut? Eihän toisia voi kehua liikaa, saattaa vielä ylpistyä. Parempi kadehtia, vaikka ei toisen saavutus ole itseltäsi pois. Jos jokainen meistä kehuisi toisiaan, niin tuskin monella olisi huono olokaan. Vai onko olemassa ihmisiä, joilla ei ole huono olo koskaan?

 

Kannusta. Kiitä+kehu=kannusta. Näin asian ilmaisisin. Kun kiitos ja kehu tulee, niin automaattisesti lopputulos on kannustaminen. Ihminen tarvitsee sparrausta usein ulkopuoliselta, vaikka kuinka itseensä uskoisi. Muistetaanhan aina kannustaa toisia. Se ei ole sinulta pois, eikä se ole minulta pois.

 

 

Tekstissä käytetyt kuvat Pixabaysta