perjantai 25. elokuuta 2017

Elämysmatkalla


Odottamaton elämysmatka hetkessä. Jos oppii poimimaan itsellensä tärkeät hetket, huomaa imevänsä hyvää energiaa itseensä. Se kääntää suupielet hymyyn. Jokaisella on omat syynsä hymyyn. 

 

En tiennytkään lähteväni elämysmatkalle, kun hyppäsin auton rattiin kohteena pääkaupunkiseutu.
Ajomatkalla, jossain Kouvola-Lahti välillä, tajusin että voisin ajaa vaikka pohjoiseen asti, tuntui vaan hyvältä olla auton ratissa ja ajaa. Ei ollut tiukkaa aikataulua ja muutama viikko alla kotona teki sen, että pääsi nauttimaan siitä vapauden tunteesta jonka autolla ajaessa useasti koen. Junassa tai lentokoneessa en saa samanlaisia viboja, en mitenkään, vaikka nekin vievät muualle. Vaihtuvan ympäristön takia nautin liikkuvasta keikkatyöstä, jota olen viime aikoina tehnyt.

Seuraavaksi koin ahaa elämyksiä ja inspiraation pirskahtelua Minustako bloggaaja-tilaisuudessa. Eri ikäisiä henkilöitä, eri taustoja. Ihan parin hassun ihmisen kanssa tuli keskusteltua niistä parista kymmenestä, mutta nekin olivat antoisia keskusteluja. Kuulla mitä toiset tekevät blogillaan, vähän samaa mutta ei kuitenkaan. Keskustelut on yksi syy hymyyn. Sieltä sain tietysti ajatuksia ja ideoita tähän touhuun. Voiko vielä vähän innostua lisää?

Huikeimman ahaa-elämyksen koin, kun kävimme kaverini kanssa Espoossa kirpputorilla ja kaupassa. Eikö olekin huikeeta? Ei, en ostanut mitään, en kirpputorilta enkä ruokakaupasta. Vaan juttu oli se mitä koin siellä.

Kerron hieman tarkemmin kokemuksestani. Pyörimme Espoolaisella kirpputorilla, enkä etsinyt mitään. Kävelin ja katselin vaatekasoja. Siellä oli aika paljon ihmisiä enkä osannut bongailla oikein mitään erityisesti. Kierroksen lopulla huomasin haukottelevani. Tuli ihmeellinen väsymys jostain, sellainen aivot jäässä olo. Alakerrassa oli kahvila, josta hain kahvin ensihätään. Kaverini ehdotti, että käydään samalla samassa rakennuksessa olevassa supermarketissa.

Siinä kassoja ohittaessa katselin että onpas iso kauppa, ei meillä päin ole näin suuria supermarketteja. Kun pääsimme sisään, ja katsoin myymälään, niin olin heti myyty. Myyty sille värikkyydelle ja houkuttelevuudelle, niistä kaikista hedelmistä ja vihanneksista jotka olivat houkuttelevasti esillä. Kaupan perällä oli palvelutiski, enkä tiedä kuinka pitkä palvelutiski oli mutta se oli todella pitkä. Saatavilla kaikkea mahdollista mitä palvelutiskistä voi löytyä ja kuinka kauniisti kaikki oli esillä! Ihastelin sitä aivan tohkeissani ja olisin voinut ostaa aivan kaiken. Valehtelematta.

Kassoja kohti mentäessä sanoinkin kaverille, että se väsymys ja kooma, jota tunsin kirpputorin jälkeen oli poissa. Käsittämätön tuo ympäristön vaikutus, kuinka puhkuin energiaa sen vuoksi. Visuaalinen silmäni kiittää ja mieleni, joka sai virikkeitä. Oli hämmentävää tajuta se olotilan muutos, joka tuli ihan hetkessä ilman mitään konkreettista asiaa.

Se mitä haluan sanoa tämän kokemuksen kautta, niin pyri siihen että teet asioita joista saat energiaa ja vältä niitä asioita, mikä sitä syö. Simppeliä, eikö? Mikä sinua hymyilyttää?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Katso myös nämä