perjantai 29. joulukuuta 2017

Kannattiko matkustaa Kööpenhaminaan jouluksi?

Kööpenhamina


Tavallista, perinteistä joulua pakoon, niin kyllä. Jos olet shoppailun ystävä, niin ei todellakaan. Kaikki kaupat olivat  joulun kiinni, mikä tuntui hieman oudolta. Hassua oli huomata, että ihmisiä oli silti liikenteessä. Suomessa olisi ollut aivan autioita. Taivaalta tuli ajoittain vettä ja oli puuskaisen tuulista.


joulu


Hieman oli harmi, että myös moni ravintola oli juuri joulun ajan kiinni, koska Kööpenhamina on ravintoloistaan kuuluisa. Ei päässyt sitä parasta näkemään. Se että kaupat oli kiinni ei oikeastaan haitannut, mutta onhan se vähän hassua astella Euroopan pisintä ostoskatua läpi, että kaikki tosiaan on kiinni. 

Tivoli oli hieno jouluvalaistuksessa. Uskon, että nimenomaan talvella se antaa aikuiselle enemmän, tuskin on yhtä vaikuttava kesäisin. Mene ja tiedä. Joulun kunniaksi siellä oli ilotulitus varttia vaille yhdeksän. Pääsymaksu ilman, että pääsi laitteisiin, oli noin 16 euroa henkilöltä. Ei sekään siis kovin halpaa, mutta mikään ei ole tuolla. Tivolin Foodhallissa oli erilaisia (pika-)ruokapaikkoja, eikä sinne tarvinnut maksaa pääsymaksua. 

Kööpenhamina
Kööpenhamina

Ajankohtaan nähden viihtyisä hotelli oli erityistä plussaa. Hotellillamme korostui se kuuluisa tanskalainen hygge. Oli tunnelmaa aulaa myöten, kerrankin sellainen hotelli jonka yhteisissä tiloissa viihtyy! Rento ja siisti. Viinitunti oli kiva lisä, enpä ole moista kokenut aiemmin. Aamupala oli laadukas ja monipuolinen sekä lähes täysin luomua, henkilökuntakin saa kiitokset. Huone oli kivan erilainen, tanskalaista designia myöten. Suosittelen lämpimästi SP34 hotellia, alle 5 minuutin kävelymatkan päässä kaikesta. 

Kööpenhamina

Kööpenhamina

Kööpenhamina

hotelli SP34


Joulupäivänä kun pohdimme ohjelmaa perushaahuilun lisäksi, vaihtoehtoina oli eläintarha tai Carlsbergin "tehtaille" vierailu, niin päädyimmekin piipahtamaan Ruotsin puolella Malmössa. Päärautatieasemalla teimme päätöksen vierailusta kaupunkiin, jossa ei ehkä muuten tule koskaan käytyä ja pääsimme matkustamaan Juutinrauman sillan yli junalla. En ollut ennen matkaa tajunnut ollenkaan, että Kööpenhamina ja Malmö sijaitsevat niin lähellä toisiaan. Ala-asteelta muistan kyllä Juutinrauman maantiedon tunneilta, mutta silloin ei vielä siltaa ollut maiden välillä. Näin sitä aina viisastuu reissatessa :) 

Lisäyksenä vielä seikkailuun, että henkkarit kannattaa pitää matkassa. Päästiin kumminkin "kaksi yhden hinnalla" rajan yli, sillä ei tullut mieleenkään, että Ruotsin puolella olisi tarkastuksia. Johtuuko maahanmuuttaja tilanteesta, että satunnaisesti tällaista on vai onko normaalikäytäntö, niin en tiedä. Hämmennystä kyllä aiheutti, pohjoismaiden välinen rajatarkastus. Nimittäin lentokentällä ei kukaan passia kertaakaan vilkaissut, kummassakaan päässä. Pelkällä boardingpassilla mentiin.

Tapaninpäivänä avoinna oli ainakin Tanskalainen Design museo, jossa kävimme samalla kun bongasimme Pienen merenneidon. Museossa oli oma pieni pop-up näyttely Alvar Aallon luomuksista, mikä oli kiva tietenkin suomalaisen näkökulmasta. Lisäksi museon kahvilassa astiasto oli Iittalan Teemaa, sekin kiva juttu! 

Hampurilainen Kööpenhamina

Hampurilainen Kööpenhamina

Italialainen Kööpenhamina

Summa summarum, joulu ei välttämättä ole paras mahdollinen ajankohta Köpikselle tai jos ajoittaa loman ajankohdan esimerkiksi joulupäivästä eteenpäin, niin on enemmän mahdollisuuksia. Itse mielelläni menisin tuonne kevät- tai kesäaikaan uudestaan, että näkisi kaikki kivat kahvilat ja ravintolat sekä elämän ylipäätään. Tykkäsin silti, kaupungin koko on kiva ja se on lähellä Suomesta käsin. Hyvää palvelua sai kaikkialla. Erityismaininta italialaisesta ravintolasta viimeisenä iltana, jossa oli italialaisempaa tunnelmaa, palvelua ja ruokaa enemmän kuin Italiassa missään, niin onko se Tanskalaisten ansioita?! Maailman onnellisin kansa monien tutkimusten mukaan. 

Jos mietit kesälle reissua Kreikkaan, niin lue tekstini Thassoksen saaresta tästä! Tai jos mietit, että missä voisi yöpyä Ahvenanmaalle matkustaessa, niin kurkkaa suositus B&B majoituksesta tästä!

torstai 21. joulukuuta 2017

3x (kauko)matkahaaveita

matkahaave
Kuva: Pixabay

Mikäs sen mukavampaa kuin haaveilla ulkomaanmatkasta? Kauas ja lämpimään. Syyslukukausi koulusta paketissa, niin voi kyllä maistuisi aurinko ja lämpö! Kööpenhamina on toki etelämpänä, joten näillä mennään nyt tähän hätään. Ei siis passaa valittaa, pääsenhän minä reissuun. 


Ensimmäisenä listalla on Bali, Indonesiassa. Tuo paikka on jo pitkään ollut listalla ja sen sata kertaa ole lentoja katsellut tuonne. Eikä ole kuin ehkä kuukausi sitten kun sinne olisi päässyt edullisesti tammikuussa (alle 500 €) Qatarilla lentäen. Harkitsin vakavasti, mutta odotellaan vielä tulevaisuuteen. Lisäksi tykkään lentokoneista, niin olen myös himoinnut lentää Qatarilla. Onhan se valittu vasta maailman parhaaksi lentoyhtiöksi, uudet ja isot lentokoneet niin vitsi miten siistiä olisi lentää niillä koneilla. En tiedä mikä Balissa kiehtoo, se että siellä on oikeasti aina lämmin kun maa sijaitsee päiväntasaajalla? Taitaa olla myös melko trendikäs mesta tänä päivänä ja edullinen tietysti. Siellä ehdottomasti kokeilisin surffausta ja joogaisin. Tekemistä siis keksisin, se on varma.


matkahaave
Kuva: Pixabay

Toisena on Tansania, tarkemmin siellä Sansibar, Kilimanjaro ja Serengeti. Ensimmäinen syy on, että en ole koskaan käynyt Afrikassa.  Toiseksi haluaisin safarille ja kiivetä vuoren huipulle. Kolmas syy miksi tämä ei ole toteutunut on raha, aika ja uskallus. Ennenkuin täytin kolmekymmentä vuotta, olin ajatellut tuollaista pientä synttärilahjaa itselleni. Kolmekymppisenä vuoren huiputus. Kuulostaa siistiltä. Fakta tosin on, että ei sinne ehkä kannata ihan tosta vaan lähteä ja varusteetkin olisi hyvä olla. Safarille sen sijaan ei tarvitsisi ennestään safarikokemusta, joten uskon että joku kaunis päivä kun tämä haave toteutuu, niin se toteutunee Sansibar ja Serengeti yhdistelmällä.


matkahaave
Kuva: Pixabay

Kolmantena listalla on Havaiji. Tästä olen vähiten hakenut tietoa koskaan, en muista olenko katsellut  ollenkaan lentoja ja/tai hotelleja. Tuonne lentomatka on todella pitkä ja hotellit varmasti kalliita. En tarkemmin tiedä, millä saarella kannattaisi siellä olla vai mitä kannattaisi kierrellä. Tuliperäisyys ja luonto kiehtovat tuossa kohteessa ja se että miten ne nyt oikein elää siellä. Keskellä valtamerta, aika hurjaa. Pakkohan siellä on olla omavarainen kaikessa, kun mantereelle on tuhansia (??) kilometrejä. No, sehän selittää tietenkin sitä että kallista on ja koska se on yksi Yhdysvaltojen osavaltio niin siellähän ei ilmaista ole mikään. Onko siellä alkuperäisasukkailla oma kieli, vai puhutaanko siellä vaan englantia? Nyt kun tarkemmin pohdin tuota paikkaa, niin se herättää kyllä suurta mielenkiintoa.



Pukin konttiin on siis pari toivetta :) No ei sentäs, kohta on uuden vuoden lupauksien aika ja pitääkin miettiä tarkkaan mitä lupaa itselleen. Ja mitä oikeasti toivoo uudelta vuodelta, ainakin kiva uusi työpaikka on listalla ja valmistuminen ylipäätään koulusta. Nuo matkahaaveet on vaan ekstraa elämään.



Mukavaa joulun odotusta juuri sinulle! Nautitaan nyt tästä hetkestä :)



Kuva: Pixabay

perjantai 8. joulukuuta 2017

Huippuhyvä raakakakku!


pekaanipähkinä suklaa

Voin kertoa, että ensimmäistä kertaa ikinä tuli otsikointi ongelma. "Suklainen pekaanipähkinä raakakakku", mutta se myös on gluteeniton ja vegaaninen. No päädyin vain ylisanoihin, kuva kertokoon muun oleelliseen, oli se vaan hyvää. Tuollainen siis eksyi viime lauantaina pieniin jouluihin tarjolle kaiken muun herkun lisäksi. 

 

Raakakakun leipominen ei ole kovin tuttu juttu itselle, mutta ei tuossa kovin metsään voi mennä koska kakun ei tarvitse kohota, hyytyä eikä tarvitse laittaa uuniin. Eli varma onnistuminen. Mutta onnistumiseen tarvitaan vähintään tehokas blenderi tai monitoimikone. Monitoimikone on varmasti parempi ratkaisu tälläisessä, kun koostumus on tahnamaista. Blenderillä siis onnistuu, mutta hieman työlästä. Vuoan koko oli  20 cm (irtopohja). Täytteen voi tuplata, tällä ohjeella kakku jää aika matalaksi, mutta on tuo aika tuhtia tavaraa niin mielestäni ei ole välttämätön tuplata täytettä.

  SUKLAINEN PEKAANIPÄHKINÄ RAAKAKAKKU
(VEGAANI, GLUTEENITON)

Pohja:
3 dl kaurahiutaleita
0,5 dl vaahterasiirappia
2 rkl kookosöljyä
1 rkl raakakaakaojauhetta
ripaus  ruususuolaa

Täyte: 
150 g pekaanipähkinöitä
125 g taateleita
1 rkl maapähkinävoita
1 rkl kookosöljyä
1-2 tl kanelia
1 rkl raakakaakaojauhetta
1 dl kookoskerma
ripaus ruususuolaa 

Koristeet:
pekaanipähkinöitä
2 viikunaa

Pohja:
Jauha kaurahiutaleet hienoksi, lisää kaakaojauhe. Sekoita. Lisää siirappi, kookosöljy ja suola. Painele vuokaan. Jos käytät irtopohjaa, niin laita leivinpaperi pohjalle.

Täyte:
Jauha pekaanipähkinät, lisää taatelit. Taatelit voi jauhaa myös erikseen, jolloin lopputulos on tasaisempi. Lisää maapähkinävoi, kaneli ja kaakaojauhe. Sekoita. Lisää kookoskerma ja suola. Sekoita. Lisää vielä kookoskermaa, jos taikina ei tunnu ja näytä notkealta. Levitä täyte pohjan päälle ja siirrä jääkaappiin jähmettymään vähintään 3 tunniksi. Kakun voi aivan hyvin tehdä edellisenä päivänä ja koristella myöhemmin. Jouluisen tunnelman tuo viikunat, niin sesongin mukaan koristelu :)


Tästä pikkujoulu juhliin tai jouluksi pöytään hieman perinteisestä joululeivonnasta poikkeavaa makeaa tarjottavaa.  Ei ole vehnää, eikä eläinperäisiä tuotteita, mutta jouluiset maut taatelista ja pähkinästä, niin miksipä ei?

gluteeniton pekaanipähkinä








lauantai 2. joulukuuta 2017

Tuorepuuro hulluus

aamiainen
Granaattiomenaa ja banaania

Tykkää kuin hullu puurosta, sanotaan. Sanonnan tarkempaa analyysia miettimättä, niin olen viimeisen viikon aikana hullaantunut täysin tuorepuuroon! Tiedän, tuo on varmasti aika last season kamaa, mutta en ole ennenkään aivan trendin aallon harjalla purjehtinut missään, niin ei tee poikkeusta tämäkään.


Tämä villitys sai alkunsa viime sunnuntain joogabrunssista. Jooga oli ihana herätys sunnuntai aamuun ja siihen vielä päälle maittava aamiainen. Tuorepuristettua mehua, tuorepuuroa, raakakakkua, paikallisen paahtimon kahvia, aika jees vai mitä? Tarkkaan en tiedä mitä tarjoiltu puuro sisälsi, niin hieman kotona googlailin mitä puuro voisi sisältää. 

cafe silmu, studio mandula
Joogabrunssi


Perusohjeena löysin yhteen annokseen 1 dl kaurahiutaleita, 1 dl nestettä ja 1 dl rakennetta.
Oma versioni on ollut kahdelle hengelle seuraavalla yhdistelmällä:


1 dl kaurahiutaleita
1 dl ruishiutaleita
2 dl kauramaitoa
250 g (jogurtti-)rahkaa

Makeutta pilkotusta banaanista ja/tai 1-2 tl hunajasta.
Pohjalle, sekaan ja/tai päälle marjoja. Pakasteena.
Päälle vaikkapa pähkinöitä, marjoja.

Valmista edellisenä iltana ja nauti seuraavana aamuna.



aamupala
Tyrniä, mustikkaa ja pekaanipähkinää

En usko tästä todellakaan tulee hetken hurmio, kun keitettyäkin puuroa on tullut syötyä vuosi kausia. Tai leipää keitetyllä munalla ja perus leivän päällisillä. Ehkä siisteintä tässä on se, että otat vaan valmiin purkin jääkaapista ja saat rauhassa istuskella aamukahvin kanssa. Aina olen aamupalan aamuisin syönyt, mutta iän myötä aamuihin on tullut se kiireettömyys. En halua aloittaa päivää heti kiireellä, kun se tulee jossain vaiheessa kumminkin... Tällä voi siis pelastaa aamun!

Ihanaa joulukuun alkua sinulle :)

aamiainen
Banaania, mansikkaa ja auringonkukan siemeniä


perjantai 24. marraskuuta 2017

Vinkki lähes ilmaisiin joulukoristeisiin

diy taikamaali
 

Kuukauden päästä on jouluaatto! Hullua, miten vuosi on lopuillaan ja mihin ihmeeseen taas aika on mennyt! Sähköpostiin tuli Finnairilta aamulla muistutus Kööpenhaminan lennoista jouluaatolle, ihan kuin ei niitä muistaisi. Tosin muistin samalla, että passi on uusittava ennen matkaa. Itsellä siis joulun pyhät menee hyggeillessä Tanskassa, niin joulukoristelut voi aloittaa hyvissä ajoin.

 
Bongasin Pinterestistä kivoja itse tehtyjä koristeita soodataikinasta. Tuo taikina oli ihan uusi juttu, niin pakkohan sitä oli testata, koska piparimuotteja on ja kaulinkin taloudesta löytyy.
Taikina on helppoakin helpompi tehdä, sillä siihen tulee ainoastaan kolme ainesosaa. Soodaa, maissitärkkelystä ja vettä. Kattilaan kaikki sekaisin ja annetaan lämmössä paksuuntua (sekoita välillä). Kun taikina on jäähtynyt, niin se on valmis kaulittavaksi.
 
Käytössä oli enkelin, sydämen ja tähden mallisia muotteja. Kuvioita painoin enkeliin kristallilasilla, sydämiin kastehelmi kipolla ja tähtiin jollain Ikean kynttiläkipolla. Annoin kuivua seuraavaan päivään. Vaihtoehtona on kuivattaa uunissa alhaisessa lämpötilassa. Syy miksi en lähtenyt siirtelemään koristeita uuniin, oli  kun tein muovisen alustan päälle. Fiksumpi olisi tehnyt suoraan leivinpaperille. No kerrankin, en kiirehtinyt tässä. Tosin tunnustan, oli pakko käydä kokeilemassa parin tunnin päästä, jos ne olisi riittävästi kuivahtaneet. Kauniimman tasaiset taustat saat, kun annat niiden olla ihan rauhassa seuraavaan päivään....
 
 
Koristeita voi siis käyttää sellaisenaan valkoisina. Tuo taikina on kivan kiiltävä, niin ovat sellaisenaankin kivan näköiset. Minulla nyt sattui olemaan nurkissa muutama maalipurkki, joten olihan se hieman tuunailtava. Sydämistä tuli violetit, sellainen kanervan sävy. Tuo sävy (Cressida, Tikkurilan Taikamaali-värikartta) on mielestäni aivan ihana. Sävy tehdään kultapohjaan, niin siihen tulee kaunis kultainen efekti. Toisiin sydämiin töpöttelin pumpulipuikon avulla kuoppiin mustaa kiiltävää kalustemaalia. Siinä tehdessä funtsin, että onnistuisi aika kivasti myös esimerkiksi merkkaustussilla. Enkeleissä on perushopean sävyä ja helmassa tuota kanervan sävyä kevyesti töpöteltynä. Tähdet ovat hopeisia, luonnollisesti.
 
diy askartelu
 
 
diy joulu
 
Näitä on kiva tehdä muillekin, vaikka viemiseksi kylään. Koristeeksi purkkiin tai pakettikortiksi, tekstaa lisäksi nimen tai joulun toivotukset. Itselläni on nyt ihmeellinen askarteluvimma, käsillä tekemisen himo. Luultavasti koneella istuminen ruokkii sitä, että on päästävä tekemään jotain konkreettisempaa välillä.
 
Tänäänhän vietetään "Älä osta mitään" -päivää. Näissä oma tekoisissa jutuissa on  ponttina minulla usein, että se on jostain hyödynnetty tai jollain tavalla kierrätetty. Tai sitten vaan se tekemisen ilo, että näkee hieman vaivaa eikä vain osta valmiina kaikkea.  Kivaa joulun odotusta :)
 
 
 ps. Klikkaa tästä hyvään ohjeeseen taikinaan, josta löytyy ainemäärät ja työvaiheet selvästi esitettynä!

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Kiitä. Kehu. Kannusta.

 

Kolme pientä sanaa. Kolme kaunista sanaa otsikossa. Mitä kiitos, kiittäminen tarkoittaa? Kehutko itseäsi ja toisia, riittävästi? Kannustatko aina tarpeen tullen, vai jopa ilman tarvetta?

 
Kulunut viikko on ollut itselläni hieman mollivoittoinen, tai tässäkin asiassa vähättelemättä, todella mollivoittoinen. Edellä oleva lause pistää miettimään, että miksi en taaskaan voi olla vähättelemättä. Jos mieli on maassa, niin miksi sitäkään ei voi reilusti sanoa. Hassua? Nuo otsikon kolme sanaa tuli mieleen tänään, jostain mielen sopukoista, josta haluan kirjoittaa.
 
Kiitä. Itseäsi tai ympärillä oleviasi. Voiko olla liian kiitollinen? Minä en ainakaan, en edes ymmärrä olla. En ymmärrä mitä olen saavuttanut tai mitä olen elämääni saanut. Kiitos tai kiitollisuus tuntuu olevan turhake, sanahelinää. Kiitos ja nöyryys kulkevat käsikädessä. Onko nöyryyttä ilman kiitosta?Aina on hetkiä, että ei huomaa omaa onneaan eikä muista olla kiitollinen. Kiitä ystäviäsi, että he ovat siinä. Kiitä läheisiäsi, ilman heitä et olisi täällä.
 
Kehu. Kuinka paljon helpompi on kehua muita, kuin itseään? Tassu pystyyn, kuka on samaa mieltä. Kehullakin on kääntöpuolensa. Kehu on mielestäni kateuden vastakohta. Kumpaan kastiin sinä kuulut? Eihän toisia voi kehua liikaa, saattaa vielä ylpistyä. Parempi kadehtia, vaikka ei toisen saavutus ole itseltäsi pois. Jos jokainen meistä kehuisi toisiaan, niin tuskin monella olisi huono olokaan. Vai onko olemassa ihmisiä, joilla ei ole huono olo koskaan?
 
Kannusta. Kiitä+kehu=kannusta. Näin asian ilmaisisin. Kun kiitos ja kehu tulee, niin automaattisesti lopputulos on kannustaminen. Ihminen tarvitsee sparrausta usein ulkopuoliselta, vaikka kuinka itseensä uskoisi. Muistetaanhan aina kannustaa toisia. Se ei ole sinulta pois, eikä se ole minulta pois.
 
 
Tekstissä käytetyt kuvat Pixabaysta

tiistai 31. lokakuuta 2017

DIY: Helpot joulukortit

 
diy

Jes, olemme tännekkin saaneet lunta! Lumesta innostuneena ja tiedostaen, että hei huomenna alkaa marraskuu eli joulu lähenee pikavauhtia, tein muutamia koevedoksia joulukorteista. Tässä hyvissä ajoin ideaa jo sinullekin, jos suunnittelet tehdä itse kortit.


Nämä ovat helppoja tehdä, ei kummempia tarvikkeita tai sorminäppäryyttä vaadita!
Voi toki luonnostella lyijykynällä enemmänkin kuvaa tai tekstiä, mutta tapani mukaan melko vapaalla kädellä tein mallit. Hieman koetekstailin paperille, mutta muuten annoin mennä. Esimerkiksi ympyrästä ei kaunista tule ilman apuvälinettä ja toki suoraan viivaan viivoitin on hyvä. Itse olen aina tykännyt vesiväreistä, niin puuvärit jotka reagoivat veteen ovat kivat. Pari sopivaa sivellintä, minullahan käytössä on ollut kröhöm meikkisiveltimiä :D Yksikin tarkka kyllä riittää, huulipunasivellin on todettu toimivaksi. (Toim. huom. Siveltimen putsauneste on ehdoton, kun meikkaa, puhdista siis ensin sivellin)

diy
Siisti työpöytä

Mitä tälläsiin kortteihin tarvitset:

Korttipohjia
Rajaustusseja
Puuvärit
Viivoitin/sabluuna
Sivellin

diy

perjantai 27. lokakuuta 2017

No voihan karjalanpiirakka!


koko suomi leipoo



Satuinpa kääntämään kanavaa tällä viikolla, tiistai-iltana, kanavalle josta tuli Koko suomi leipoo-ohjelma. En ole kyseistä sarjaa seurannut koskaan, mutta kummasti koukutti katsomaan, kun oli perinteiset karjalanpiirakat kyseessä. Bongasin uutisenkin syntyneestä kohusta raadin arvioista, tässä linkki.


Hieman tunteisiin meni minullakin, niin pitihän se tässä aamulla piirakat tekaista. Puuron tein jo eilen illalla, kun oli maidossa päiväys menossa. En siis oikeastaan tiedä, kumpi oli suurempi syy piirakoiden tekoon, maidon päiväys vai tv-ohjelma? :) Joka tapauksessa, huomasin että karjalanpiirakassa on jotain pyhää. Itse en ole lapsuudessa niitä mammani tai äitini kanssa leiponut, vaan joskus pari kymppisenä tehnyt ensimmäiset ihan itse. Silloisessa parisuhteessa ollut anoppikokelas oli piirakkataituri, tai siis on taituri vieläkin, joten sieltä varmaan on jotain vaikutteita tullut.

Olin myös yläasteiässä (about 20 vuotta sitten) työharjoittelussa paikallisessa leipomossa, joka tuolloin oli nimeltään Joutsenolainen. Leipomossa oli karjalanpiirakkakone, joka hoiti suurimman osan työstä ja itse olin siellä paiston loppupäässä laittamassa epäkurantteja yksilöitä sivuun sekä jäähdytyksen jälkeen pakkausvaiheessa. Silloin piirakat pakattiin kolme päällekkäin ja kolme rinnakkain pussiin, ja muistan kuinka olin hidas siinä. En suinkaan ollut yksin pakkaamassa, vaan olin ennen oikeaa pakkaajaa, joka aina paikkaili vajaita settejäni. Tuo setti meni pakkauskoneen läpi ja valmiit pakkaukset laitettiin laatikoihin. En tiedä missä kaikkialla siihen aikaan noita piirakoita myytiin Suomessa, mutta meillä päin niitä oli joka kaupassa. Tähän olisin halunnut fiilistelykuvan siitä pakkauksesta, ehkä joku muistaa muovikääreen sinisellä painetun fontin kanssa ja piirakat rivissä.

koko suomi leipoo

Palataanpa tämän päivän piirakoihin. Tein siis puuron eilen ja taikinan tänään. Taikinaan olen aina käyttänyt pääosin ruisjauhoja, eli hieman vehnäjauhoja jotta piirakat eivät hajoaisi niin helposti kaulitessa tai rypytysvaiheessa. Koskaan en ole öljyä taikinaan laittanut, kuten kyseisessä tv-ohjelmassa ohjeistettiin. Ruisjauhoja, vehnäjauhoja, vettä ja suolaa. Taikinasta tehdään pallo, joka vaivataan pitkulaiseksi ruisjauhoissa. Pötkön halkaisijasta en osaa tarkemmin sanoa, olisiko 2 senttiä suurinpiirtein. Pötköstä pilkotaan suht saman levyisiä paloja, kuin pötkön korkeus on. Palaset pyöritellään palloiksi ja kaulitaan noin kämmenen kokoiseksi levyksi. Taikinalevyn päälle levitetään puuro, että reunoille jää sentin verran vajaata. Jos haluat suppuisemman piirakan niin jätä puuro kapeammalle alalle. Itse olen aina tehnyt niin, että puuroa näkyy reilusti. Ja rypytänkin tavalla jolla teräviä kulmia tulee, kun en ole oikein oppinut painelu tekniikkaa. Rypytyksessä tärkeintä on aloittaa keskeltä, ja itse teen keskeltä ylöspäin ja sen jälkeen alaspäin. Piirakat pellille ja sitä myöten uuniin 300 asteeseen. Paiston jälkeen voitelu voisulalla maidon kera, tai ilman. Nykyään voitelen pelkällä voisulalla.
koko suomi leipoo


Hyvä ohje piirakoihin löytyy Perinneruokaa Prkl-blogista, jota turhaan en käy tähän kopioimaan. Tuolla onnistuu varmasti! Klikkaa tästä ohjeeseen.

Vaikka tykkäänkin kokeilla paljon uutta, niin jossain se raja menee minullakin ja näköjään näissä on tunneside sellainen, että en näe mitään syytä lähteä muokkaamaan tätä.  Kiva olisi kuulla, mitä vastaavia asioita sinulla on johon ei saa koskea?

koko suomi leipoo



keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Herkullinen halloum-kasvispiirakka

 
leivonta

 

Suolaisen piirakan postaustraditio saa jälleen jatkoa. Yleensä kaava näissä tietysti on, että aina jotain pikkuisen uutta ja erilaista pitää keksiä. Tämä halloumjuustoa sisältävä piirakka sai kasviksia kaverikseen, koska niitä nyt eniten sattui olemaan jääkaapissa ja pakastimessa. 

 

En ole aiemmin halloumia muualla käyttänytkään kuin grillattuna/paistettuna lisukkeena,  niin oli kiva keksiä muutakin tapaa tälle juustolle.
Piirakassa ei siis tällä kertaa ole muuta juustokuorrutetta, vaan ainoastaan pinnalla kuutioituna halloum. Täytteeseen muuten kelpaa vallan mainiosti melkein mitkä vaan kasvikset. Tässä oli wok-vihanneksia ja ruusukaalia pakastimesta sekä tuoretta keltaista paprikaa. Nämä kuitenkin paahdoin ensin uunissa leivinpaperin päällä, jotta nesteet kasviksista saadaan ulos. Turkkilaista jogurttia tuntuu olevan myös nykyään aina jääkapissa, jonka sekaan sekoitin pari kananmunaa ja pilkottuna aurinkokuivattua tomaattia sekä mausteina savupaprika, valkosipulijauhe, mustapippuri ja suola. Pohjan tein vanhan kaavan mukaan, jota olen käyttänyt esimerkiksi tässä Kesäkurpitsa-chorizopiiras.

Tarvitset siis seuraavia aineksia:
Voita
Vehnäjauhoja
Kaurahiutaleita
Vettä

Kasviksia 200-300 g
Turkkilaista jogurttia 
Pari kananmunaa
Muutama aurinkokuivattu tomaatti
Vähintään puolikas halloum-juusto, 100-125 g
Mausteita maun mukaan 

Pohjan esipaisto 5-10 minuuttia, kasviksien paahtaminen 10 min ja valmis piirakka saa olla uunissa reilu 20 minuuttia. Paisto lämpötila 200 astetta. Täytteen kasasin kerroksittain, alle kasvikset, seuraavaksi täyte ja päälle halloum. Toki kaikki voi laittaa sekaisinkin.

Toivottavasti tämä ohje innostaa kokeilemaan kasvispiirakkaa!


 

torstai 19. lokakuuta 2017

Tämä on yhden aikakauden loppu



Mikään ei ole tällä hetkellä yhtä varmaa kuin jatkuva muutos. 

Muutoksen tuulet puhaltaa nyt ihan konkreettisesti. Vaikea edes pukea sanoiksi, tuijotan nyt ruutua enkä oikein osaa kirjoittaa mitään. Mutta silti haluan sanoa ääneen, irtisanouduin tänään. Ei vaan ollut enää mitään annettavaa. 10 vuotta samassa duunissa on pitkä aika, nyt on aika kääntää uusi sivu! Opiskelut ja keikkailu jatkuu, aikanaan selviää mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Jännää :)

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Elämää numeroina


Yksi 2870 kuvasta tältä vuodelta

Lokakuun ensimmäisen päivän kunniaksi päätinkin kasailla numeroina analyysia alkuvuodesta. Tavallisesti taidetaan käydä vuoden vaihteen jälkeen "mitä tuli tehtyä viime vuonna"-juttuja, mutta koska siihen on vielä kolme pitkää kuukautta ja inspiraatio iski juuri NYT, niin tässä tulee. Turhaakin tietoa :)

 

Ajattelin tätä myös positiivisena motivaationa, kun toisinaan tuntuu että ei ole tehnyt mitään tai on tylsää, niin ehkä tässä selviää että niin ei todellisuudessa ole. Lisäksi tilastot ovat kivoja, vaikka itse en jaksakaan juuri mitään tilastoida!


1 muutto
Tämähän on selvinnyt täällä blogin olemassa olon aikana. Selvitty siitä hengissä, eikä kaduta!

3,5 ulkomaan matkaa
Miksi 3,5 matkaa? Toinen jalka ollut rajojen ulkopuolella, no ei sentäs. Tosiasiassa on tullut tämän vuoden aikana käytyä Thaimaassa, Virossa ja Kreikassa. Puolikas tulee Ahvenanmaalta, kun se nyt vaan vähän tuntui ulkomaan matkalta ja Suomen kielellä ei pärjännyt. Viron, eli Tallinnan reissunkin voisi melkein puolikkaaksi laskea kun niin vähän aikaan tuli maissa vietettyä risteilylomalla.


28 hotelliyötä
Huh, lähes kuukausi tullut nukuttua vieraissa lakanoissa. Tosin tuo 28 yötä sisältää 4 yötä huoneistossa Bangkokissa, mutta maksoihan sekin vastaavalla tavalla kuten hotellit. Nuo neljä yötä ovatkin varmaan korkeimmalla nukutut yöt koskaan, kerros taisi olla 27, jos en aivan väärin muista. Tästä yöpymismäärästä johtuen huomaa tulleensa varsin hotellikriittiseksi ja kenties ikä tuo oman lisänsä mihin haluaa majoittautua. 

38 opintopistettä
Ihan kiva saldo. Tuohon lukuun kuuluu tänä vuonna suoritut kurssit, joista on arvio tullut. Kokonaisuudessa tällä hetkellä kasassa 148, matkaa on vielä jäljellä 210 mutta ei paljoa!

51 työpäivää
Nyt kun suhteuttaa tuohon hotelliöiden määrään, niin suhteessa siis olen lomaillut huomattavasti enemmän :D Tätä tulostahan vääristää täysipäiväinen opiskelu, joten en itseäni ihan laiskaksi sanoisi.

Noin 2870 kuvaa puhelimessa 
Hieman menin välillä sekaisin laskuissa, joten toleranssia on. Siis apua, lähes 3000 kuvaa tältä vuodelta! Näköjään tulee muutama räpsy aina otettua, enkä paljoa viitsi poistella. Mietin että olisin laskenut selfien määrän, mutta en jaksa. Niitäkin tuosta määrästä on, mitähän osaisin veikata, muutama sata???  Nyt kun yritän valita tähän postaukseen kuvia, niin tuntuu että ei ole mitään julkaisukelpoista... :D Niin siksi päätin valita vaan yhden kuvan, omasta naamastani.


En pysty ymmärtämään miksi asettelu on näin päin p*rsettä koska esikatselussa niin ei ole, mutta en tunne Bloggerin sielunelämää ja toivon että se ei liikaa lukuelämystä häiritse!
 

lauantai 23. syyskuuta 2017

Erilainen iltapala: Kesäkurpitsa-chorizopiiras

iltapala


Nyt löytyi erikoisen hyvä yhdistelmä, kesäkurpitsa ja chorizo! Tai ainakin minulle tämä on jotain ihan uutta. Tämä piiras syntyi siitä perinteisestä ajatuksesta että mitähän tekisi iltapalaksi, jotain hieman erilaista, kun kaverikin oli kylään tulossa. 



iltapala suolainen piirakka

Ainekset olivat jääkaapissa ennestään ja hieman mausteisuutta halusin lisää chili-cheddarjuustosta, joka on pirun hyvää ihan pelkästäänkin...
Juttuna piiraassa on raastettu kesäkurpitsa ja chorizo tuomassa makua. Lidlin Spicy chorizo on aiemminkin hyväksi havaittu ja toimi tässäkin juuri halutulla tavalla. Erilainen, mutta erinomainen piiras syntyi maisteltavaksi. Teen toistekkin!


Pohja on vanha tuttu, muun muuassa kyykkypiirakan muodossa tullut tehtyä. Tähän hieman pienensin määriä, kun tein piiraan pieneen irtopohja vuokaan. Ohje on osin grammoissa, koska tärkeimmät ainesosat eli kesäkurpitsa ja chorizo olivat ns. jämiä jääkaapissa.

 Kesäkurpitsa-chorizopiiras

Pohja: 
100 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
0,5 rkl vettä


Täyte:
350 g kesäkurpitsaa
50 g chorizoa
1 pieni sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 (isoa) munaa
2 dl turkkilaista jogurttia
suolaa
mustapippuria
savupaprikaa

Päälle:
80 g chili-cheddarjuustoa

Pohja
Voitele vuoka. Nypi pehmennyt voi, vehnäjauho ja kaurahiutaleet sekaisin kulhossa. Lisää vesi. Vaivaa taikina palloksi ja painele jauhotetuin sormin vuokaan. Laita vuoka pakastimeen odottamaan ja uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kunnes uuni on lämmin, esipaista 5-10 minuuttia.

Täyte
 Raasta kesäkurpitsa ja laita lävikköön valumaan.
Pilko sipulit ja chorizo pieneksi. 
Puristele lävikössä kesäkurpitsa raasteesta nestettä pois ja jätä uudestaan valumaan.
Riko munat ja sekoita jogurtin kanssa sekaisin, lisää mausteet.
Kuullota sipulit pannulla ja lisää chorizo sekaan.
Puristele uudestaan kesäkurpitsaraaste lävikössä ja sekoita muna-jogurttiseoksen sekaan.
Lisää seokseen vielä sipulit ja chorizo.

Raasta juusto.
Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja lisää juusto pinnalle.
Laita piiras uuniin alatasolle ja paista noin 20 minuuttia.



Huomioita pohjan teosta, kun tein irtopohja vuokaan keraamisen piirakkavuoan sijaan, niin pohjan esipaistoaika on huomattavasti lyhyempi. Kannattaa seurailla, ettei paistu liikaa. Itselle meinasi käydä köpelösti ja pohja paistui hieman liikaa.
Täytteestä, vahvaa chorizoa riittää pieni pätkä, jottei kesäkurpitsan maku peity liikaa. Tässä suhde oli mielestäni loistava.

 

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Päivä hiusmallina



KC Professional
Päivänvalossa tänään

Uskaltauduin ihmiskokeeseen hiusmallin muodossa eilen. Nyt yhtä kokemusta jälleen rikkaampana ja puhelimen muistissa taas sata kuvaa (lue: selfietä) enemmän. Kokemus siis oli minulle aivan uusi, mutta en juuri osannut jännittää missään välissä, edes lopputulosta. Päivän kulusta ei ollut tietenkään sen suurempaa tietoa, muuta kuin jos valituksi tulee niin on sitten illalla mukana itse näytöksessä.

Tapahtuma oli KC Professionalin järjestämä, jossa esiteltiin syksyn trendeistä koostuva kokoelma. Itse mainoksen bongasin Instagramista edellisenä viikkona ja kalenteri koulun osalta näytti mallipäivän kohdalla mukavan tyhjältä, eli parin tunnin lintsaus jos ihan rehellisiä ollaan. Aamu kymmeneltä siis Hotelli Lappeeseen muiden hakijoiden joukkoon. Hakijoita oli noin kaksikymmentä ja puolet pääsivät jatkoon. Ensimmäiseksi meidät pyydettiin jakautumaan kahteen osaan, ne kenelle saa tehdä ihan mitä vaan ja toisilla oli rajoitteita, kuten minulla pituuden suhteen :) Valmiiksi vaalea tukka vei jatkoon, josta vielä blondinpaa lähdettiin tekemään.


Kc professional
Ennen

Loppupäivä menikin linnoituksessa Kehruuhuoneella, jossa myös näytös järjestettiin. Tapahtuma aiheutti varmasti hieman lounasruokailijoissa hämmennystä, kun kaapu päällä kulkevat naiset pyörivät värit päässä wc-tiloissa hiusten pesussa ja tilaisuuteen varatun salin väliä.

Hiukseni vaalennettiin kahdesti, ensimmäiseksi koko pää ja toisella kerralla vielä latvasta keltaisuutta pois. Kummankin vaalennukseen jälkeen laitettiin Olaplex, joka pelastaa hiukset tuollaisten käsittelyjen jälkeen. Päänahkaakin hieman kihelmöi käsittelyn aikana, mutta silti tuli pehmeät ja kiiltävät hiukset! Leikkaus tehtiin vaalennusten välissä ja malli jäi polkkapituiseksi. Jossain vaiheessa tuli puhetta että olen lavademossa, eli hiukset värjättiin loppuun lavalla näytöksessä. Koska en muuten tuotteita tunne, niin en muista yhtään mikä oli esimerkiksi vaalennusaine jota käytettiin hiuksissani. Tuota Olaplexiä on niin paljon hehkutettu kaikkialla niin se jäi väkisinkin mieleeni.

KCprofessional
Leikattuna ja vaalennettuna
Värväys vaiheessa

Itse näytös alkoi kuudelta ja olin ensimmäisenä käsittelyssä lavalla. Päähän laitettiin kahta sävytettä, juureen hopean harmaaseen taittavaa ja muualle violettiin vivahtavaa. Tuli melko kylmä lopputulos, kun toisille blondeille tuli persikkaisempaa sävyä. Syksyn trendejä edelleen hiusmaailmassa näyttää pastillin sävyt  vahvasti olevan ja kiva, että nyt on (kerrankin) itsellä trendikäs tukka sekä kiva leikkaus.

Muutenkin oli kiva huomata kuinka ammattilaiset osaavat hommansa, esimerkiksi yhdellä mallilla oli pisamia kasvoilla niin lopullinen hiusväri hänellä yhdistyi täydellisesti pisamien sävyyn. Kokonaisuudessaan päivä oli antoisa, vaikkakin pituutta tuli sellaiset 10 h meille malleille. Joutoaika meni siinä höpötellessä ja tutustuessa toisiin malleihin. Enkä kyllä äkkiseltään keksi mitään syytä miksi en lähtisi uudestaan, jos aikaa vaan on. Yksi malleista kertoi, että nämä tekijät kuuntelivat hyvin toiveita mitä ei saa tehdä, niin ilman muuta jää positiivisempi kuvakin koko tapahtumasta.  Enkä vastaavaa muutosta olisi kampaajalla ihan heti tehnyt, niin on tuossa oiva tilaisuus siihen. Kannatti siis kokeilla :)


Jälkeen

perjantai 15. syyskuuta 2017

Tuunattu klassikko: Kaura-omena-puolukkapaistos


reseptit



Tälläinen klassikko herkku hieman tuunattuna syntyi iltapalaksi, kun kotiin kuljetuksella tuli puolukoita sekä omenoita erikseen pyytämättä, aika jees! Vaniljakastike piti kumminkin ihan erikseen hakea kaupasta tätä varten, kun yllättäen unohtui aiemmalla kauppareissulla. Aikaisemmin ei tule tullut puolukoita laitettua tähän, mutta toimi todella hyvin!

Ohjeen pohjalla on klassinen kaura-omenapaistos, tuolla puolukkalisällä. Lisäsin vielä omenoiden ja puolukoiden päälle vaahterasiirappia happamuutta poistamaan. Sekä tuplakanelit kuuluu asiaan!

Kaura-omena-puolukkapaistos
(uunivuokaan)

Omenoita 5-7 kpl
Puolukoita 1-2 dl
Vaahterasiirappia 0,5 dl
Kanelia 1 rkl

Kaurahiutaleita 3 dl
Voita 100 g
Fariinisokeria 1 dl
Kanelia 1 rkl

Vaniljakastiketta

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Kuori ja pilko omenat vuokaan sekä laita sekaan puolukat. 
Valuta vaahterasiirappia päälle ja ripottele kaneli.
Lämmitä kattilassa voi ja mittaa sekaan kaurahiutaleet, fariinisokeri ja kaneli.
Lusikoi seos omenoiden ja puolukoiden päälle. 
Paistos saa olla uunissa noin 15 minuuttia.
 


Nyt jälkikäteen mietin, että tuo vaahterasiirappihan olisi tuonut vaihtelua tuohon vaniljakastikkeen sijaan ja lisää makeutta myös. Toisinaan sitä toimii niin tapojensa mukaan, ettei tule edes muita vaihtoehtoja mieleen. Puolukoitakin on metsissä reippaasti, niin tässä nyt yksi tapa hyödyntää niitä.

reseptit


torstai 14. syyskuuta 2017

Nuorennusleikkaus värin vaihdolla


mökki vinha

Maalaus Vinha


Tässä on kuvasarjaa erään pienen saunamökin muodonmuutoksesta. Parempiakaan ei arkistoista löytynyt, mutta  näistä saa osviittaa kuinka värin vaihto vaikuttaa lopputulokseen. 
Hirren profiili on perinteinen pyöröhirsi, joka ei kovin modernia vaikutelmaa anna ympäristöön. 
Alun perin mökki on käsitelty kuultavaksi 2000-luvun alussa, joten uusinta käsittelyn aika oli erittäin ajankohtainen. 




Kuvissa näkyvä päätyseinä oli jo todella pahasti päässyt pilkkuuntumaan mustaksi. Pohjatyönä on tehty pinnoille pesu homeenpoisto pesuaineella ja kuvat on otettu pesun jälkeen, eli tässä tapauksessa mustapilkku istui niin tiukassa, ettei uusi käsittely olisi onnistunut kuultavalla tuotteella. Vanha pinta muuten oli varsin karkea, että erillistä hiontaa ei enää tarvinnut tehdä. Pesulla varmistetaan että käsiteltävän pinnan ja maalin väliin ei jää epäpuhtauksia, jotka heikentävät maalin tartuntaa pintaan. 

Vinha Tikkurila


Kaikki pinnat käsiteltiin kahteen kertaan. Alkuperäisestä jätettiin siniset tehosteet ikkunan pokiin ja ristikoihin, sillä sopivat edelleen kivasti kokonaisuuteen. Mökin ovet olivat alunperin käsitelty samalla sävyllä kuin mökin seinät. Tähän tuli muutos. Ehdotin tumman harmaan sävyä modernimpaa ilmettä antamaan ja tuomaan  ryhtiä vaaleaan yleisilmeeseen.

Vinha Decogrey Tikkurila


Sävyinä uudistuksessa on käytetty seinillä Savikuoppa-nimistä sävyä Sadolinin/Pinotexin värikartasta. Sävy on hyvin vaaleanharmaa ja taittaa ruskeaan. Otsalaudat, ikkunan/ovenpielet ja muut valkoiset kohdat ovat  sävyllä 579x Tikkurilan Puutalot värikartasta. Sävy on hieman likaisen valkoinen, eikä loista liian kirkkaana. Ovien sävy on Tikkurilan Deco grey värikartasta 1913, myös selvästi ruskeaan taittava harmaan sävy. Ulkona on toistuu hyvin grafiitin harmaan sävynä.


Vinha Tikkurila


Vinha Tikkurila Decogrey


Mielestäni hyvin onnistunut päivitys tähän päivään! Tapetinpoistoon liittyvää remonttivinkkiä  löytyy klikkaamaalla tästä.

Katso myös nämä