sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Elämää numeroina


Yksi 2870 kuvasta tältä vuodelta

Lokakuun ensimmäisen päivän kunniaksi päätinkin kasailla numeroina analyysia alkuvuodesta. Tavallisesti taidetaan käydä vuoden vaihteen jälkeen "mitä tuli tehtyä viime vuonna"-juttuja, mutta koska siihen on vielä kolme pitkää kuukautta ja inspiraatio iski juuri NYT, niin tässä tulee. Turhaakin tietoa :)

 

Ajattelin tätä myös positiivisena motivaationa, kun toisinaan tuntuu että ei ole tehnyt mitään tai on tylsää, niin ehkä tässä selviää että niin ei todellisuudessa ole. Lisäksi tilastot ovat kivoja, vaikka itse en jaksakaan juuri mitään tilastoida!


1 muutto
Tämähän on selvinnyt täällä blogin olemassa olon aikana. Selvitty siitä hengissä, eikä kaduta!

3,5 ulkomaan matkaa
Miksi 3,5 matkaa? Toinen jalka ollut rajojen ulkopuolella, no ei sentäs. Tosiasiassa on tullut tämän vuoden aikana käytyä Thaimaassa, Virossa ja Kreikassa. Puolikas tulee Ahvenanmaalta, kun se nyt vaan vähän tuntui ulkomaan matkalta ja Suomen kielellä ei pärjännyt. Viron, eli Tallinnan reissunkin voisi melkein puolikkaaksi laskea kun niin vähän aikaan tuli maissa vietettyä risteilylomalla.


28 hotelliyötä
Huh, lähes kuukausi tullut nukuttua vieraissa lakanoissa. Tosin tuo 28 yötä sisältää 4 yötä huoneistossa Bangkokissa, mutta maksoihan sekin vastaavalla tavalla kuten hotellit. Nuo neljä yötä ovatkin varmaan korkeimmalla nukutut yöt koskaan, kerros taisi olla 27, jos en aivan väärin muista. Tästä yöpymismäärästä johtuen huomaa tulleensa varsin hotellikriittiseksi ja kenties ikä tuo oman lisänsä mihin haluaa majoittautua. 

38 opintopistettä
Ihan kiva saldo. Tuohon lukuun kuuluu tänä vuonna suoritut kurssit, joista on arvio tullut. Kokonaisuudessa tällä hetkellä kasassa 148, matkaa on vielä jäljellä 210 mutta ei paljoa!

51 työpäivää
Nyt kun suhteuttaa tuohon hotelliöiden määrään, niin suhteessa siis olen lomaillut huomattavasti enemmän :D Tätä tulostahan vääristää täysipäiväinen opiskelu, joten en itseäni ihan laiskaksi sanoisi.

Noin 2870 kuvaa puhelimessa 
Hieman menin välillä sekaisin laskuissa, joten toleranssia on. Siis apua, lähes 3000 kuvaa tältä vuodelta! Näköjään tulee muutama räpsy aina otettua, enkä paljoa viitsi poistella. Mietin että olisin laskenut selfien määrän, mutta en jaksa. Niitäkin tuosta määrästä on, mitähän osaisin veikata, muutama sata???  Nyt kun yritän valita tähän postaukseen kuvia, niin tuntuu että ei ole mitään julkaisukelpoista... :D Niin siksi päätin valita vaan yhden kuvan, omasta naamastani.


En pysty ymmärtämään miksi asettelu on näin päin p*rsettä koska esikatselussa niin ei ole, mutta en tunne Bloggerin sielunelämää ja toivon että se ei liikaa lukuelämystä häiritse!
 

12 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus! Paljon olet kuvannut :) Ja hotelliöiden määrä on hurja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit,joo ehkä pari kuvaa liikaa...! :D

      Poista
  2. Kiva postaus. Kameroissa on kyllä jotakin outoa, kun ne taltioivat ainakin minut aina ihan oudon näköiseksi... Kysehän ei ole siitä, että olisin oudon näköinen ;D Ihana kuva sinusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siksi varmaan noita kuviakin kertyy jos esimerkiksi yksi sadasta selfiestä onnistuu :D

      Poista
  3. Hauska postausidea! Ja huikea määrä hotelliöitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On tosiaan kertynyt hotelliöitä, yllätti itsenikin!

      Poista
  4. Kiva postausidea - tätä voisi itsekin hyödyntää!

    https://heidi-karoliina-a.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Tosiaan hauska postaus! :) Tällaista on varmasti mielenkiintoista miettiä omalla kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) silmiä avaava ainakin, aiheesta riippumatta!

      Poista
  6. Hauska postaus!! Kiva avata vuotta numeroin:) vaan olipa hauska tuo 3,5 matkaa..ihana että olet päässyt näkemään ja kokemaan! Tsemppiä kovasti opiskeluun, noita opintopisteitä vaan pikkuhiljaa kertyy:) Kaunis kuva sinusta ja melkoisen määrän oletkin kuvia ottanut..Wau!:) Mukavaa alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanan piristävästä kommentista, kiva onkin aloittaa viikonloppu tällä! <3

      Poista

Katso myös nämä